Rompsien Oulujokea ylävirtaan

Kaikki me tiedämme, kuinka vaativaa 107 kilometrin pituisen Oulujoen laskeminen on aikanaan ollut. Laskumiesten työstä on kerrottu lukuisia upeita kertomuksia ja heidän ammattitaitoaan on kunnioitettu ja ihailtu. Eikä syyttä!

Myös minun lähisuvussani on ollut Oulujoen laskumiehiä; mahtavan ja pelätyn Pyhäkosken, valan tehneitä laskumiehiä. Lähisukuuni luen tässä yhteydessä isoisän isoisän Gaabriel Gaabrielinpoika Ristiniemen (s. 1828), josta avioliiton myötä tuli Kaaperi Hiltunen. Kaaperilla oli viisi veljeä, jotka kaikki olivat vahvoja ja rotevia Oulujoen Pyhäkosken laskumiehiä. Laskumiesten veri virtaa siis minussakin – vahvana ja sykkivänä. Tuskin kykenen nukkumaan öisin, kosken kuohujen kohistessa suonissani.

En kuitenkaan kirjoita tässä blogissa laskumiesten työstä, vaan pyrin johdattelemaan tekstini varsinaiseen aiheeseen, joka liittyy möljiin ja rompsimiseen!

Kunmpikaan noista sanoista, ei vielä pari vuotta sitten tarkoittanut minulle yhtikäs mitään… tai jos nyt ihan rehellisiä ollan, niin en tiennyt kyseisten sanojen olemassa olosta, saati sitten niiden merkityksestä.

Möljä – mikä se oikein on?

Oulujoen tervasoutajat rompsimassa ylävirtaan v. 1896. Kaleva 22.7.2017

Oli laskumiesten työ sitten kuinka kunnioitettavaa tahansa, niin koskenlaskua olisi luonnollisestikin mahdotonta tehdä ilman veneitä. Tämän johtopäätöksen voi myös minun kaupunkilaiset aivoni tehdä.

Veneillä laskettiin Kajaanista Oulujokea pitkin alas, mutta pitihän ne veneet jonkun, hyvä tavaton, tuoda Oulusta sinne myös takasin. Miten tämä sitten tehtiin?

Tässä kohtaan on ehkä oleellista huomauttaa, että puhuessani koskiveneistä, tervasoutajista tai Oulujoen matkailuveneistä, niin puhun elämästä Oulujoella 1800-luvulla. Tervasoutua on toki ollut jo 1500-luvusta lähtien, mutta kiivain jokivene sesonki elettiin 1860-luvun paikkeilla, jollon myös kansallisronanttinen aate toi yliopisto- ja kulttuuriväkeä Kainuun seudulle ja Oulujoelle.

Tiereitistö – jonkinlainen kärrypolku nyt vähintään – kulki tuohon aikaan Oulusta Kajaaniin, mutta junaliikenne saatiin muun muassa Oulusta Utajärvelle vasta vuonna 1927. Veneet siis kuljetettiin pääosin samaa reittiä, kuin mitä pitkin ne tulivat alas – eli vastaviraan Oulujokea pitkin ylös – Alamailta ylämaille, kuten tuohon aikaan oli tapana sanoa.

Kuten nykyään, myös 1800-luvulla ”business is business”, eli vaikka tuolloin arvostettiin Oulujoen ja Kainuun salojen aitoutta, sekä alueen luonnonmukaisuutta osana suomalaista kansallisperintöä, heijastui vaurastumisen haaveet myös koskenlaskussa. Koskia ruopattiin, jotta kulku nopeutuisi ja tavaraa saataisiin vietyä enemmän sekä nopeammin kaupunkeihin markkinoille. Tosin, ruoppauksella oli myös joestaan elantonsa saaneiden näkökulmasta humanistinenkin puoli, eli sillä pyrittiin lisäämään koskenlaskun turvallisuutta.

Ruoppauksen yhteydessä, joesta nostettuja kiviä kasattiin joen pientareelle, veneiden kuljettamista helpottamaan. Näitä kivisiä ylösnousuteitä alettiin kutsua kivi- tai rantamöljiksi.

Möljät rakennettiin latomalla (kylmämuuraamalla) se luonnonkivistä, lohkokivistä, muotoon hakatuista kivistä tai erilaisista näiden yhdistelmistä. Kivi- ja maatäytteinen möljä vahvistettiin sivuiltaan kiviverhouksella. Tarvittaessa rakennetta tukevoitettiin raudoituksella.

Rompsien Oulusta Vaalaan

Oulujoen laskeminen Vaalasta Ouluun kesti jokseenkin puoli päivää, mutta sitten alkoi 2-3 päivää kestävä veneiden raahaaminen alamailta ylämaille.

Veneiden veto Oulujokea ylös oli voimia kysyvää puuhaa. Sekä miehet että naiset kiskoivat veneitä möljää pitkin. Vahvimmat miehet tai naiset ottivat manilla- tai hamppuköyden olalleen ja vetivät venettä, yhden pidellessä pitkällä sauvalla venettä loitolla rannasta. Tätä sauvaa kutsuttiin rompsiksi, ja itse toimituksesta käytettiin nimitystä ”rompsiminen” ja rompsia pitelevää miestä kutsuttiin rompsimieheksi. Rompsi oli vitsarenkaalla kiinnitetty veneen keulaan.

Reitti Oulusta Vaalaa kohti lähti Pokkisenväylältä. Hupisaaret ohitettiin sitkaasti, kunnes Lasaretin saaren kohdalla saatettiin sauvoa venettä eteenpäin. Hupisaarten jälkeen ohitettiin Kosteperä ja Maltoniemi. 1860-luvulla joen pientareille ei oltu vielä rakennettu möljiä ja valitettavan monta miestä putosi veteen ja hukkui. Madekosken yläpuolelle päästiin sauvomalla ja sitten olikin jo aika pyrkiä yöksi rannan taloihin.

Seuraavana päivänä tultiin Muhokselle. Muhosjokea sauvottiin 7‐8 km Syväykseen, jossa  vene nostettiin hevosrattaille. Uljasta Pyhäkoskea ei voinut nousta rompsien, vaan sen kohdalla kuljetettiin veneet hevosella Syväyksestä Ojalaan. Veneen kuljetus kesti 4–5 tuntia ja sitä varten oli varsinaisia hevosmiehiä, jotka perivät rahaa 2–2,50 mk veneeltä.

Matka jatkui taas sauvoen, kunnes Niskanjoella taas etsittiin yöpymispaikkaa. Kolmantena päivänä urakkana oli Niskakosken nousu ja niin Oulun ‐ kävijä oli taas Vaalassa.

Veneenvetäjä sai vetää niin, että nenä liki maata viilsi, kädet olivat rakoilla, jalkojen alla kivet olivat epätasaisia, märän niljakkaita, köysi hiersi hartioilla ja koko selässä nahan vereslihalle. Kirjailija Ilmari Kianto mainitsee nähneensä veneenvetäjän, jolla viimeisen kosken päälle päästessä oli saappaistaan jäljellä enää varret.

Tervaveneitä viedään maalla. I.K.Inha (kuv.). Museoviraston kuvakokoelmat

Sotkakosken möljä

Kun Voimalaitosten myötä veden pinta Oulujoessa nousi vuosikymmeniä sitten, jäivät möljät vedenpinnan alle – paitsi Sotkalla. Sotkakoskea ei enää ole, eikä möljästäkään ole enää jäljellä kuin sammaloitunut ja pajukkoinen muisto -mutta siellä se möljä kuitenkin vielä on.

Reittiohjeet Sotkan möljälle

Sotkan möljälle ei ole opaskylttiä missään, joten olen tähän laittanut ohjeet joiden avulla toivottavasti löydät perille.

Aja Utajärveltä kohti Oulua n. 7 km. Käänny Valtatie 22:n kohdalta Alakyläntielle.

Reitti Sotkalle kulkee läpi kiemuraisen soratien, jossa on kissanpennun pään kokoisia kiviä. En suosittele matkaa polkupyörällä taitettavaski, sillä oma pyörä meinasi hajota hirveessä rytkeessä ja välillä pyörää piti taluttaa, ettei kumit olisi puhjenneet.

Ajele Alakylätietä pitkin kohti ”uutta” tasoristeystä. Ennen hautausmaalle pääsi suhteellisen suoraan, mutta nyt pitää tehdä melkoinen mutka uuden tasoristeyksen kautta.

Tie hautausmaalle kulkee ikään kuin pihapiirin läpi, mutta tämä lienee ainoa tie hautausmaalle, ja kaiketi ihan virallinen sellainen. Kokonaismatka Utajärveltä Sotkalle on 8,3 km.

Sotkan hautausmaan portti on tässä – Ken tästä kulkee, saa kaiken toivonsa heittää – No, ei nyt ihan! Astu siis hautausmaalle ja lähde siis kävelemään suoraan hautausmaan läpi.

Suosittelen kuitenkin tutustumaan hautausmaahan, sillä hautausmaat ovat mielenkiintoisia!

Seurakunta ei ole antanut lupaa laittaa hautausmaan päätyyn porttia, jonka kautta möljälle pääsisi näppärästi. Käsitykseni mukaan serakunnasta ei kuitenkaan ole kielletty läpikulkua, mutta kukin pomppikoon aitojen yli omalla vastuullaan.

Möljälle pitää siis mennä ”kiipeämällä” aidan yli. Lähde sitten seuraamaan polkua joka viettää vasemmalle.

Jos tässä vaiheessa vielä haaveilet näkeväsi tämän sivun yläkuvassa olevan avaran kivirakennelman komeine koskimaisemineen, niin jätä haaveesi tähän! Nyt!

…sillä, kun olet kävellyt vähän matkaa pusikkoista metsäpolkua pitkin hyttysten inistessä korvissasi, niin oikealla on jyrkkä mäki alas, joka näyttää tältä…

Tämä kuva on otettu jo mäen alta. Eli tänne pääsee joko vyörymällä suoraan painovoiman avulla kohti rantaa, tai kulkemalla polkuun rakennettuja kivisiä ”portaita pitkin” ja kääntymällä portaista oikealle.

Tarkkanäköinen voi havaita polussa ylevät kiviportaat!!

Päästyäsi ryteikköön voit alkaa hahmotella kivikkoa, joka löytyy pusikon keskeltä. Tämän houkuttelevan maisemakuvauksen jälkeen, jos vielä koet palavaa halua jatkaa matkaa niin …

Voilá! Je vous présente le möljä!! Saanen esitellä teille Möljä!

Palanen Oulujoen historiaa on siis tässä!

Sadat ihmiset ovat kulkeneet tästä tuulessa, auringon paahteessa, sateessa tai tyynellä säällä ja kiskoneet jokiveneitä Oulujokea pitkin ylös… jotta laskumiehet pääsevät taas viemään tervaa ynnä muuta tavaraa Ouluun ja extreme matkailuun hurahtaneita koskimatkailijoita Kajaanista Ouluun.

Tällainen halkaisijaltaan parinkymmenen sentin levyinen rautainen veneiden kiinnitys rengas löytyi möljältä. Mikä lie sen nimi onkaan??

Rengas on ilmeisesti laitettu kivikkoon, jotta veneet saatiin kiinnitettyä, etteivät ne päässeet valumaan alavirtaan kosken mukana takaisin Ouluun… tai todennäköisesti ne olisivat törmänneet viimeistään Pyhäkoskella kallioon ja hajonneet pirstaleiksi.

Lopuksi

Tällainen on siis Utajärvellä sijaitseva Sotkakosken möljä, tai jäänne siitä. Suosittelen tutustumaan paikkaan ja fiilistelemään mennyttä aikaa. Mitä enemmän me ymmärrämme esivanhempiemme elämää täällä Oulujoella, sitä paremmin me ymmärrämme nykyistä elämää, niin se vaan on!

Herättikö kirjoitukseni ajatuksia? Kuulisin mieluusti millaisiin aatoksiin tekstini ja kuvani sinut kuljetti!

Terveiseni Oulujoen varrelta

juhannusaattona, Herran vuonna 2018

Kaisa Hiltunen

Kohde: Sotkankosken möljä.

Sotkan hautausmaa, Simintie 4, Utajärvi

Lähdeluettelo:

Click to access Lumman_lenkki.pdf

http://akp.nba.fi/wiki;veneenvetom%C3%B6lj%C3%A4

http://www.utajarvi.fi/download.php?id=167&type=101http://www.kirjastovirma.fi/oulujoki/tervansoutu

http://www.kirjastovirma.fi/oulujoki/koskenlasku

Entinen Oulujoki: Historiikkia ja muistitietoja. Oulujoki Oy (julk.). Joutsen Median Painotalo Oy. Oulu 2013