Maijan kivi
Kyselin utajärveläisiltä vinkkejä mielenkiintoisista paikoista, joista minun kannattaisi kirjoittaa tähän kotiseutuaiheiseen blogiini. Ajatuksenani oli perehtyä paremmin paikallishistoriaan ja tutustua tarinoihin, joita menneiden aikojen ihmisitä ja paikoista kerrotaan. Mitä kummallisempi tarina, sitä parempi.
Utajärvi on pieni paikkakunta. Nykyään täällä asuu vajaat 3000 ihmistä. Utajärvellä on aina oltu innokkaita historian tutkijoita ja tarinoiden keräilijöitä, joten mitään uutta tarinaa en oleta löytäväni. Kirjoittelen tätä blogia pääasiassa omaksi ilokseni, mutta jos joku paikallinen tai paikkakunnalla vieraileva henkilö lähtisi blogini innoittamana käymään jossain kirjoittamassani paikassa, niin se olisi hienoa!
Maijan kivi
Turistimatkani toiseksi kohteeksi päätyi kivi! Sepä mielenkiintoista! Ketäpä ei kivet kiinnostaisi!! HA!
No, ei kiinnosta ei, mutta jos kiveen liittyy edes jonkinlainen tarina, niin minua kiinnostaa. Tässä tarinassa mennään yli 100 vuotta ajassa taaksepäin ja tarina kuuluu näin:
Elettiin Suomen sodan aikoihin vv. 1808-1809 Pohjois-Pohjanmaalla, Utajärven kunnassa, jos se nyt oli kunta vielä tuohon aikaan… mutta på omrodet nyt ainakin. Suomi kuului Ruotsin kuningaskuntaan, Vuonna 1807 oli Venäjä alkanut vehkeillä Ranskan kanssa ja vehkeilyn seurauksena Ranska antoi Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon, jolla Ranska olisi voinut vahvistaa asemaansa merivalta Britanniaa vastaan.
Sodan seurauksena Suomesta tuli osa Venäjän suurta keisarikuntaa. Sellainen oli Suomen kohtalo tuohon aikaan – välillä oltiin osa itää ja sitten taas länttä.
Miten tämä liittyy siihen kiveen, josta ajattelin kertoa. No, ei mitenkään! Tämä on vaan tällaista ajankuvausta ja tekstin täytettä, koska varinainen tarina on niin lyhyt!
Palataan tarinassa kuitenkin takaisin Utajärvelle ja Niskankylään.
Tarina Maijan kivestä
Niskankylällä oli suuri talo, jonka nimi oli Korhola. Kuten tuohon aikaan oli tapana, talossa oli lehmiä, joita kesäisin vietiin metsäniityille ruohoa syömään. Lehmiä kuljetti niityille paimen. Joka aamu paimen vei karjan metsäniityille ja toi ne illalla takaisin taloon lypsettäväksi.
Korholassa oli tuohon aikaan piikana Maija niminen tyttö. Maija oli toiminut koko kesän paimentyttönä ja kuten muinakin aamuina, lähti Maija eräänä kesäisenä aamuna paimeneen. Maija siis keräsi karjalauman kokoon ja lähti matkaan. Sonnit ja lehmät, hiehot ja vasikat, kulkivat kaikki sulassa sovussa Maijan opastuksella kohti laitumia.
Maijan karjalaumassa oli kuitenkin yksi varsin äkkipikainen ja vihainen sonni. Maijan ja lauman ollessa niityllä, oli sonni vihastunut ja alkanut tuuppia Maijaa suurilla terävillä sarvillaan. Maija oli säikähtänyt sonnia, joka ei suostunut tottelemaan, vaan vimmastui vaan entisestään Maijan yrityksistä saada sonni rauhoittumaan.
Maija raukka ei nähnyt muuta mahdollisuutta, kun lähteä juoksemaan. Maija oli juossut niityltä metsään ja sonni juoksi perässä. Maijan tultua metsään hän näki edessään suuren kiven. Hän juoksi sitä kohti ja kiipesi kauhuissaan kiven päälle. Sonni oli ollut hänen kintereillään, mutta nyt Maija oli turvassa.
Tai niin Maija luuli… mutta sonnipa ei rauhoittunutkaan, vaan tarinan mukaan se oli vahtinut tyttö niin kauan, että tämä oli menehtynyt janoon ja nälkään.
Toisen, ehkäpä todennäköisemmältä tuntuvan version mukaan, samainen sonni ruhjoi sarvillaan kiven päälle turvaan yrittävää Maijaa niin pahoin, että Maija päästyään viimeisillä voimillaan kiven päälle, menehtyi saamiinsa ruhjeisiin ja hänet löydettiin kiven päältä kuolleena.
Mistä Maijan tarina kertoo?
Surullinen tarina, mutta ei liene mitenkään harvinainen tuohon aikaan. Jos nyt ei ihan sonni tappanut, niin susia ja ilveksiä piti ainakin pelätä.
Tarinaa lukiessani huomaan kuitenkin ihmetteleväni, että mitä erityistä Maijan tarinassa on, että se vielä sadan vuoden jälkeen muistetaan?
Mielestäni tarinasta ei tee ihmeelliseksi tarina itsessään – vaan kivi, jonka päälle Maija kuoli, sillä kivi on edelleen Niskankylällä ja se on tunnistettavissa.
Kivi on noin metrin korkuinen siirokivilohkare, ja se erottuu tasaisesta kivettömästä kangasmaastosta suhteellisen hyvin. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kun kiven lähelle astelee voi tasaisen kiven päältä huomata mukulakivistä rakennetun kookkaan ristin. Risti on muodostettu pienistä kivistä, jotka eivät ole sammaloituneet, kuten varsinainen siirtolohkare on.
Ristikuvion muodostavat kivet ovat pysyneet hyvässä järjestyksessä yli vuosisadan ajan. Kiviristi on ollut välillä kapeampi ja välillä vahvempi. Kivet eivät ole sammaloituneet, joten näyttää siltä, että kiviristiä jatkuvasti huollettaisiin.
Kiveä on alettu kutsua nimellä Maijan kivi, ja utajärveläisten keskuudessa kuuluu sanonta, että
”kirous kohtaa sitä joka ei osaa kunnioittaa Maijan kiven kiviristiä”.
Jos kulkija ei tunne perinnetarinaa Maijan kivestä, hän varmaankin jää miettimään, mitä kansan keskuudessa kuoleman merkiksi ymmärretty ristikuvio kiven päällä tarkoittaa.
Mitä Maijan kivi symboloi?
Voisiko olla, että kivi tai tarina kivessä ollut poliittinen vertauskuva siitä, miten piskuinen Suomen kansa oli jatkuvasti suurvaltojen alisteinen pelinappula: ”Iso sonni tappoi pienen nälkäisen ja janoisen paimentytön?” Kiviristin huoltamisella haluttiin pitää yllä uskoa, että Suomen kansa vielä pääsisi rauhaan.
Vai liittyikö kiven huoltaminen johonkin muinaisuskontoon, jota vielä tuohon aikaan, ainakin joissain muodoissa, saatettiin harjoittaa?
Vai olisiko kyse jostain muusta?
Oli miten oli. Maijan tarina on joko totta tai legendaa. Kirkonarkistoista ei ole löytynyt vahvistusta tälle muistitiedolle; ei tiedetä, oliko Maija paimentamassa Korholan, Oilingin, Poutiaisen vaiko Kettulan talon karjaa. Maijoja näiden kaikkien talojen piikatytöissä on ollut, mutta sopivaa kuolin merkintää kirkonkirjoista ei ole löytynyt. Vuonna 1985 kuollut Kajaani-yhtiön piiripäällikkö Väinö Oilinki kirjoitti muistiin katoamassa olevaa kotiseututietoa syntymäkylästään, Utajärven Niskankylästä. Tämä tarina perustuu hänen muistiinpanoihinsa mitkä on koostettu Kirjastovirman julkaisuun.
Reittiopas Maijan kivelle
Aja Utajärveltä Kajaanin suuntaan tietä numero 22. Käänny Utasen voimalaitokselle.
Utasen voimalaitoksen jälkeen käänny oikealle Niskankyläntielle.
Aja Niskankyläntietä 2,5 km. Kun tulet kohtaan, jossa on tienviitta oikealle Mäkivainiontie – niin olet oikeassa paikassa. Et kuitenkaan käänny oikealle vaan vasemmalle. Vasemmalla maamerkkinä punainen postilaatikko!
Aja tämä sillan yli, mutta jää ihailemaan maisemia!
Oikealla Oilinginoja
ja vasemmalla Naamanjoki Hieno on!
Aja eteenpäin, ja eteenpäin ja eteenpäin … noin puolitoista kilometriä…kunnes tulet tällaiseen paikkaan. Jos olet päätynyt vanhan kettutarhan pihaan, niin olet mennyt jo paikan ohi.
Tässä on siis Maijan kivi.
Ja ethän unohda vanhaa utajärveläistä uskomusta, jonka mukaan –
”kirous kohtaa sitä joka ei osaa kunnioittaa Maijan kiven kiviristiä”.
siis – hiljennyt ja kuuntele!
Toivottavasti löysit perille! Minut paikalle ohjasi Maila Mustonen. Kiitos hänelle avusta!
Millaisia ajatuksia kirjoitukseni sinussa herätti? Olisiko sinulla jokin mielenkiintoinen paikka, josta toivoisit että kirjoittaisin? Olisitko itse halukas kirjoittamaan jonkin tarinan blogiini? Ota rohkeasti yhteyttä!
Terveiseni Oulujoen varrelta
Pekan päivänä, Anno Domini 2018
Kaisa Hiltunen
Kohde: Maijan kivi
Paikka: Utajärvi, Niskankylä
Lähdeluettelo: Pekka Oilinki: http://www.kirjastovirma.fi/oilinginvarrelta/maijan_kiven_salaisuus
Kansikuva: Valokuvaaja Daniel Nyblin: Tyttö paimenessa, 1892. Kansallisgallerian arkistokokoelmat
tarinoita utajärveltä 
Tarina meni niinkuin olin sen ennenkin kuullut.
Pian tulevalla kuolemalla uhattiin tietääkseni häntä joka ristiä rikkoo.
Noista kivistä vain sen verran että kävin niitä n. 12-15vuotta sitten katselemassa ja ne muodostivat liki täydellisen ristin, vain jokunen kivi puuttui välistä. Silloin laitoin merkille että ne kivet olivat olleet ainakin todella kauan paikoillaan, varmasti kymmeniä vuosia koska sammal oli ne syvälti upeasti koristanut.
Näky oli upea.
Kuviakin otin mutta ne kuvat olen valitettavasti menettänyt jo.
Harmillista jos joku on moukkamaisesti mennyt mainitsemani vanhan ristin hajoittamaan.
TykkääTykkää