Arkistot

Tänään kirjoitan viinasta ja siitä, miten Suomen kansaa on yritetty kiivaasti raitistaa. Mennään ajassa vajaat 150-vuotta taaksepäin. Eletään raittiusliikkeen sarastuksen kulta-aikaa, ja vuotta 1880 kun Pastori E. Bergrothin tuli Utajärvelle pitämään raittiusesitelmää. Esitelmä oli sen verran mukaansa tempaava ja tunteisiin vaikuttava, että Utajärvelle perustettiin samoin tein Raittius-seura. Mutta kuinka kävikään… Bergroth valitteli sanomalehdessä jälkeenpäin, ettei Utajärven Raittius-seurasta sen jälkeen kuulunut yhtikäs mitään? Ilmeisesti Utajärven nuoriso ja ehkäpä jopa aikuisväestökin, jatkoi kosteaa elämäänsä… Lue lisää

Rompsien Oulujokea ylävirtaan Kaikki me tiedämme, kuinka vaativaa 107 kilometrin pituisen Oulujoen laskeminen on aikanaan ollut. Laskumiesten työstä on kerrottu lukuisia upeita kertomuksia ja heidän ammattitaitoaan on kunnioitettu ja ihailtu. Eikä syyttä! Myös minun lähisuvussani on ollut Oulujoen laskumiehiä; mahtavan ja pelätyn Pyhäkosken, valan tehneitä laskumiehiä. Lähisukuuni luen tässä yhteydessä isoisän isoisän Gaabriel Gaabrielinpoika Ristiniemen (s. 1828), josta avioliiton myötä tuli Kaaperi Hiltunen. Kaaperilla oli viisi veljeä, jotka kaikki olivat vahvoja ja… Lue lisää
Kävijäkommentit