Tiedätkö sinä ketkä ovat tehneet Oulujoen ? Marion? Njet! Oulujoki Oy Nope, Ei sekään! No kuka sitten?

Tietysti Jättiläiset!

Jättiläiset ovat kaivaneet Oulujoen ja he ovat asuttaneet Oulujokea  – pitkän, pitkän aikaa! Jättiläisiä on asunut myös Utajärvellä. Kyllä! Tämä tarina on tosi!

Minäpä kerron:

Sotkajärven keskellä on saari, jonka nimi on Korkiasaari tai toiselta nimeltään Korkeamaa. Saari nousee korkeine kallioiseinämineen nykyisestä järvestä. Saari ei ehkä enää näytä niin jylhältä, kun aikaisemmin – aikaa ennen jokien patoamista – mutta saaren seinämät ovat vieläkin suhteellisen korkeat tai ainakin jyrkät.

Hiidenlinna

Korkiasaaren oikea ja alkuperäinen nimi on Hiidenlinna ja hiisi sana viittaa Jättiläiseen. Ja jättiläiseen viittaa myös Sotkajärven Hiidenlinnakin, sillä Hiidenlinnassa asui aikanaan – Jättiläisiä.

Hiidenlinna on tarinan mukaan ollut oikea linna. Nimittäin tarina kertoo, että Hiidenlinnaan muutti, n. 2500 vuotta ennen meidän ajanlaskua, Äijä niminen Jättiläinen. Äijä oli yksi Kaleva nimisen Jättiläisen kahdestatoista pojasta. Kaikilla Kalevan pojilla oli oma linna; yksi Limingassa, yksi Kajaanissa ja muut linnat pitkin Oulujoen aluetta.

Tuohon aikaan, kun Jättiläiset asuivat Hiidenlinnassa oli Pyhäkoski mahtava, pauhuava koski. Mikä kosken nimi oli tuohon aikaan, on epäselvää! Hiidenlinna ei tuolloin sijainnut saaressa vaan se oli Pyhäkosken korkealla kallioraunamalla, joka nousi kuohuavana vedestä mustana ja totisena korkealle ilmaan.

Hiidenlinnan, Pyhäkosken vastakkainen seinämä oli niin ikään jylhä kallio, joka suorana nousi riehuvasta ryöpästä. Kuohuvan veden pinnan kohdalta aukeni kallioseinässä luolan kaltainen onkalo, jonka päällä oli kivi-penkki. Tämä penkki oli ”Jättiläisten istuin”. Tällä penkillä Jättiläisillä oli tapana istua ja jutella yli koskenpauhun, Hiidenlinnan ja muiden Pyhäkosken Hiisien, Jatulien ja Jättiläisten kanssa – kuka heitä milläkin nimellä kutsui.

Äijä siis päätti muuttaa jylhän ja kuninkaallisen Pyhäkosken varrelle ja rakentaa sinne oman linnan. Linnan rakennusmateriaaleina hän käytti harmaakivieä ja maata. Hiidenlinnan rakentamisesta on kulunut jo sen verran aikaa, että meille ei ole jäänyt ihan selkeää kuvaa siitä millainen linna oli, mutta onneksi Maanmittari Jakob Johan Wikar, teki vuonna 1739 Hiidenlinnasta kartan, jossa hän kuvaili linnaa seuraavasti:

”Vanha linna jonka jättiläinen on rakentanut muinaisina aikoina, jossa on itse perustus suurista harmaakivistä, ja vaikka se on metsittynyt voi kyllä näkyä muuri ja kaksi porttia.” 

Äijä oli siis rakentanut linnoituksen ympärille muurin, joka oli  jokseenkin 20 x 30 metrin kokoinen kivikehä. Muuriin hän rakensi kaksi porttia. Linnoituksen oviaukot olivat rakennettu siten, että toinen portti oli itään – auringonnousun suuntaan ja toinen portti vastaavasti länteen – auringonlaskun suuntaan. Sanotaa, että tämä rakennustapa oli varhainen tapana ymmärtää ja jäsentää maailmankaikkeuden lähimpiä naapureita.

– Näin rakentui Hiidenlinna – wanhan Äijän asunto.

Millaisia Pyhäkosken Jättiläiset olivat?

Ulkonäkö

Jättiläisistä ei ole valitettavasti jäänyt kuvia, mutta ”he, jotka ovat heitä nähneet” kertoivat, että jättiläiset olivat – luonnollisestikin – suurikokoisia. Heillä oli roikkuvat alahuulet, suuri nenä sekä ilkeä ja rujo ulkomuoto. Niin, ja erään tiedon mukaan heillä oli kädessään kuusi sormea.

Miespuoliset Jättiläiset kuvailtiin usein aika lailla rumiksi, mutta sanotaan, että naispuoliset Jättiläiset olivat usein hyvinkin kauniita ja he saattoivat mennä naimisiin jopa jumalien kanssa. Näin heistä kerrotaan!

Jättiläinen ja Jatulintarha. Turun Maarian kirkon kalkkimaalauksia.

Taidot

Jättiläisillä kerrottiin olleen yliluonnollisia kykyjä;  he pystyivät kaatamaan metsää pelkällä äänellään ja heinän niittoon riitti pelkkä viikatteen hionta… Ja vahvoja he tietysti olivat, sillä kerrotaan, että he pystyivät pelkällä sormen pistolla saamaan kalliosta vettä.

Asuminen

Jos halusit nähdä Jättiläisen, niin heihin saattoi törmätä öiseen aikaan. Jättiläisten asuinsijat olivat usein kivikkoiset, luolaiset sekä synkät metsät. Vaikka Jättiläiset usein kuvataankin pelottavina olentoina, niin he olivat kuitenkin arkoja, ihmistä karttavia ja asuivat hyvin mielellään takamaissa kaukana ihmisasutuksesta.

Ruoan hankinta

Ruokansa Jättiläiset hankkivat metsästyksellä, kalastuksella ja linnustuksella. Apuna metsästyksessä heillä oli koiria, jotka olivat Jättiläisiin verrattuina pieniä eli normaalikokoisia, mutta tarkkavainuisia ja hyviä haukkumaan. Jättiläisillä saattoi olla myös muita kotieläimiä, kuten lehmiä ja hevosia, mutta tarinat kertovat Jättiläisten hevosten olleen kömpelöitä ja huonoja kyntämään.

Toiviomatkalle kohti Hiidenlinnaa

Mutta takaisn Utajärvelle ja tälle vuosituhannella.

Löytysikö Hiidenlinnasta jälkiä Jättiläisistä tai jäänteitä varsinaisesta linnasta… sitä minä päätin lähteä selvittämään…!

Hiidenlinna sijaitsee Sotkajärveltä Pälliin päin, Viiltalan talon kohdalla, tai Kukkonen‐nimisestä talosta puolisen kilometriä ylävirtaa. Utajärven kk:ltä matkaa kertyy n. 14 km.

Olin sopinut Hiidenlinnan vieressä mökkiään pitävän Toini Kuokkasen kanssa, että hän opastaa  minut saarelle. Koko viikon oli ollut aurinkoinen ja kaunis kesäinen sää, mutta kun polkaisimme venhosen Sotkajärven vetehen, niin vettä satoi!

Hiidenlinna näkyi vain utuisena hahmona järven horisontissa. Täydellistä!

Päästyämme saaren lähelle huomasimme, että rantatörmässä kasvavat puut olivat kaartuneet kauas järvelle ja veneen rantautumispaikan löytäminen, korkean rantatörmän ja runsaan kasvuston takia, oli vaikeaa.

Ennen saareen on ollut maayhteys, ja linna on sijainnut niemen kärjessä. Nykyisin Hiidenlinna on rehevöityvä saari. Ihmisen kädenjälki näkyy voimakkaasti saarella, sillä saaren poikki kulkee sähkölinja, jonka takia osaa saarta on raivattu.

Saareen pääsee oikeastaan vain yhdestä kohtaan. Tällainen pieni aukko löytyy voimalinjojen kohdalta.

Tähän siis venho kiinni ja eiku kiipeämään!

Pääsin vihdoin saarelle. Katselin hetken ympärilleni… Joka puolella ryteikköä ja kasvustoa!

Mutta ne linnan rauniot… niitähän tänne tultiin ihailemaan. Vetoan tässä vaiheessa Hiidenlinnan kartan tekijään Maanmittari J. J. Wikariin, jonka mukaan: ”vaikka saari on metsittynyt, voi siellä toki nähdä muurin ja kaksi porttia.”

… ja miksi ei voisi?? Eihän Wikarin tekemän kartan ja tämän päivän välillä ole kuin vaivaiset 279 -vuotta. Ikä on vain numero… sanotaan! Siis, ei muuta kun kartta esille ja suunnistamaan!

Et gammalt slåt som en jätte opbygdt i fordna tider bwareft finnes sielfwa grundwallen af stora gråsten ock jord ock eburu det är skoggångit kan dock lickwel synas muren portar.

Valitettavasti tässä tapauksessa ikä on enemmänkin kuin numero; se on aikaa, ajan kulua, eroosiota sekä ihmisten tuhoa ja hävitystä.

Tullessani saareen minun oli pakko todeta pettyneenä, että saaresta ei löytynyt mitään merkkiä Hiidenlinnasta eikä Jättiläisistä. Saari on metsittynyt niin pahoin, että hyvä kun sieltä näkee edes järvelle.

Vaikka Hiidenlinnaa ei löytynyt, eikä Jättiläisistä näkynyt jälkeäkään – tarinat elävät. Näitä tarinoita minä kerään ja kirjoitan – ja koska oma mielikuvitukseni on sen verran vilkas, en juurikaan tarvitse todistusaineistoa pystyäkseni visioimaan jättiläisten ikiaikaisen läsnäolon. Täällä ja nyt!

Tällainen oli kotiseutumatkani kolmas kohde.

Mukavahan Hiidenlinnassa oli käydä, ja ennen kaikkea oli mukava tutustua matkakumppaniin ja oppaaseeni, Toiniin, joka kertoi minulle saareen liittyviä uskomuksia, jotka pysyköön salaisuutena!

Seuraavassa kirjoituksessani kerron siitä, miksi Jättiläiset joutuivat lähtemään Oulujoelta.

Millaisia ajatuksia kirjoitukseni sinussa herätti? Olisiko sinulla jokin mielenkiintoinen paikka, josta toivoisit että kirjoittaisin? Olisitko itse halukas kirjoittamaan jonkin tarinan blogiini? Ota rohkeasti yhteyttä!

Terveiseni

Keskikesän päivänä, 13. perjantaina, vuonna 4518 Anno Äijän

Kaisa Hiltunen

Lähdeluettelo:

Aino Merilä Julkaistu Oulun sukututkija -lehdessä 2/1993.

Calamnius, J. W. 1868: Muinais-tiedustuksia Pohjan periltä. Kirjoituksia isän-maallisista aineista, toinen jakso, 7 osa: 191-268: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Huurre, M. 2003: Kalevanpojat – tarua vai totta. Kaitanen, V., Laukkanen, E. & Uotila, K.

(toim.), Muinainen Kalanti ja sen naapurit, talonpojan maailma rautakaudelta keskiajalle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Hyyppönen Anna, JÄTTILÄISTEN VALTAKUNTA Jättiläistarinat osana Suomen kiinteitä muinaisjäännöksiä, Pro Gradu 2016, Oulun yliopisto.

Okkonen, J. 2003: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Acta Universitatis Ouluensis B 52. Oulun yliopisto: Oulu.

http://www.utajarvi.fi/download.php?id=164&type=101

Kansikuva: Sotkajärvi – Hiidenlinna v. 1957. Toini Kuokkanen, omistaja.

Kartta: Maanmittari Jakob Johan Wikarin kartta Hiidenlinnasta vuodelta 1739. Käännös Ritva Nygren. Laitasaari-seuran kotisivut. Sivustolta löytyy paljon mielenkiintoista materiaalia aiheesta. Lukuoikeus vain jäsenillä.